Luominen

Patrick Clarke

Perhoset eivät ole koskaan lakanneet häikäisemästä ja hämmästyttämästä ihmiskuntaa väreillään,¹ kuvioinneillaan ja ‑ mikä on yhtä merkittävää - uskomattomilla lentotaidoillaan.² Vanhimmat dokumentoidut maalaukset näistä kauniista olennoista löytyvät 3 000 vuotta vanhan³ hautakammion seinistä. Hauta kuului egyptiläiselle ”viljanlaskijalle” Nebamunille (egyptiksi sš ḥsb it – lausutaan sesh-heseb-iyt), joka eli Thutmose IV:n ja Amenhotep III:n hallituskausien aikana.

Tuosta ajasta asti säilyneen freskon perhosineen (kuvassa oikealla) voi nähdä British Museumissa Lontoossa. Näiden suurten perhosten arvellaan olevan Danaus chrysippus aegyptius -lajia (suom. Afrikan monarkki), joka on Niilin laaksossa tänään yhtä yleinen kuin silloin aikoinaan. Ajatteliko Nebamun koskaan silloin kauan sitten, kuinka niin kauniit olennot voivat lentää niin helposti? Emme ehkä koskaan saa tietää. Mutta ainakin hänen hautakammionsa viittaa siihen, että perhoset kiehtoivat häntä, niin kuin minuakin.

Tavallinen havainnoija saattaa ajatella, että perhonen vain lepattelee liikuttaen siipiään ylös ja alas. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jokainen jäykkä siivenisku vain kumoaisi seuraavan vaikutuksen. Perhosen siivet ovat uskomattoman taidokkaat. Niiden rakenne (ja kiinnittyminen keskivartaloon ja lentolihaksiin) on erittäin monimutkainen: siipien tuet (suonet) ovat sekä jäykkiä että joustavia ja kalvot kovia, mutta taipuisia, takasiivet taittuvat erityisellä tavalla, siipien lihas- ja hermojärjestelmä on pitkälle kehittynyt, puhumattakaan ohjelmoidusta toiminnasta, joka mahdollistaa lentämisen.

Perhosen siivet antavat näille upeille eliöille mahdollisuuden löytää kumppani, jonka kanssa jatkaa sukuaan maan päällä, etsiä isäntäkasveja, mihin laskea munat, ja löytää ravintoa. Useissa hyvin dokumentoiduissa tapauksissa perhosten on todettu vaeltavan melkoisia matkoja, jopa 4 500 km.⁴ Kaikki tämä edellyttää, että siipien tulee olla tarpeeksi lujatekoiset voimakkaan lentämisen vaatimuksiin, mutta samalla riittävän joustavat hienovaraiseen ja tarkkaan ohjailuun.

Lentotutkimuksia

Lähempi tarkastelu on paljastanut joitakin lentoonlähdön salaisuuksia. Laajasiipiset perhoset, kuten Danaus chrysippus aegyptius, sulkevat siipensä keskiruumiin ja takaruumiin yläpuolella valmistautuessaan lähtemään lentoon.

Kun perhonen lähtee lentoon, tapahtuu hämmästyttäviä asioita. Siivet alkavat erkaantua toisistaan, mutta toisin kuin jäykät kalvot, loitontuessaan ne samalla kaartuvat tasaisesti sitä mukaan, kun alaslyönti etenee. Siipien erkaantuminen alkaa etusiipien kärjistä ja jatkuu taaksepäin, kunnes takasiivetkin ovat erillään. Loitontumisen aikana siipien väliin muodostuu alipaine, joka vetää uutta ilmaa yläpuolelta. Siipien etureunojen yläpuolelle muodostuu alaslyönnin aikana ilmanpyörteitä⁵ aiheuttaen nosteen, joka vetää perhosen ruumista ylöspäin. Kaikki tämä kestää ainoastaan 5/1000 sekuntia!

Perhosen vartalo ei ainoastaan nouse ylöspäin, vaan myös taipuu taaksepäin vaakatasossa koko alaslyönnin ajan. Tämä taaksepäin kallistuminen ei ole virhe. Se asettaa perhosen kehon oikeaan asentoon ylöspäin lyöntiä varten, jonka aikana siivet nyt liikkuvat vaakatasossa suhteessa maahan. Samaan aikaan etusiipien etureuna taipuu ylöspäin. Tämä auttaa siipiä pitämään positiivisen kohtauskulman ja saa ylöspäin suuntautuvan voiman jatkumaan koko alaslyönnin ajan.

Pulma ratkaistu

Loogisesti ajatellen ilman tulisi virrata sisään myös takaapäin siipien erkaantumisvaiheen aikana. Tämä näennäinen pulma kumoaisi edestä tulevan ilman vaikutuksen ja vaarantaisi nosteen. Perhosen onneksi sillä on nerokas suunnittelupiirre, joka ehkäisee kyseisen tapahtuman. Siiven taipuisat anaalilohkot (takasiiven takaruumista lähinnä olevat osat) toimivat kuin tehokas läppä, joka estää kaiken taaksepäin kulkevan ilmavirran, ainakin siihen asti, kun siipien kaartuva erkaantumisvaihe on ohitse. Tässä nerokkaassa ratkaisussa takasiipi kykenee laskostumaan erityistä uurretta (claval furrow) pitkin. Perhoselle muodostuu tästä pitävä tiiviste ylöspäin lyönnin aikana. Joustamaton takasiipi ei mahdollistaisi ilmatiivistä estettä, koska hyönteisen ruumis estäisi sen.

Tähän perhosen mekanismiin viitataan usein termillä ”lyö ja kaarru”.⁶ Kuitenkaan kaikki perhoset eivät käytä tätä tarkkaa liikesarjaa (ks. tietolaatikko alla).

Tieteellisessä tutkimuksessa tehtiin seuraavat havainnot:⁷

”Peräkkäisissä siiveniskuissa Vanessa atalanta (suom. Punainen amiraali) kykenee valitsemaan, käyttääkö jättöreunapyörrettä, etureunapyörrettä, lyö ja kaarru -toimintoa vai ei. Se voi myös valita käyttääkö positiivista, negatiivista vai nollakuormaa siiveniskussa ylöspäin.”

”Tutkimuksissamme perhoset käyttivät kaikkia esitettyjä aerodynamiikan toimintaperiaatteita. Ne vaihtoivat vapaasti eri järjestelmien välillä – käyttäen usein täysin erilaisia tapoja peräkkäisissä siiveniskuissa – ja olivat kykeneviä valitsemaan erilaisia aerodynaamisia malleja, jotka soveltuvat kuhunkin lentotilanteeseen.”

Mielenkiintoista on, että perhosen aivot, jotka tekevät nämä lentopäätökset (ja paljon muita päivittäisiä päätöksiä), eivät ole paljonkaan suuremmat kuin piste tämän i:n päällä.

Huolimatta perhosten taidokkaan lentomekanismin selvästä viittauksesta suunnitteluun, evolutionistinen ajattelu vaatii huomattavaa asian kieltämistä, niin kuin Roomalaiskirje (1:20) meille muistuttaa. Tyypillinen kommentti: ”Viimeisintä tekniikkaa käyttävät hävittäjälentokoneet lentävät ’fly-by-wire’ tekniikalla (sähköisesti, ilman mekaanista ohjausta, esim. Horneteissa, suom. huom.). Ne ovat riippuvaisia edistyksellisten tietokoneiden tekemästä jatkuvasta siiven pintojen säätelystä ... Hyönteiset kuitenkin selviävät monimutkaisista lentoliikkeistä vaistonvaraisesti käyttäen ’fly-by-wire’ -kykyä, joka kehittyi yli 100 miljoonaa vuotta sitten.”⁸

Modernit lentokoneet ovat älykkäiden suunnittelijoiden luomia, älykkäiden rakentajien rakentamia ja niitä pitävät käynnissä älykkäät tietokoneohjelmistot, jotka ovat sellaisten älykkäiden ihmisten koodaamia, jotka hallitsevat koneet. Evolutionistit uskovat hämmästyttävästi, että hyönteiset, mukaan lukien perhoset, keräsivät kaiken lentämiseen tarvittavan (lihakset, siivet, suomut, näkökyvyn, nosteen jne.) ympäristön vaatimusten suodattamien sattumanvaraisten mutaatioiden kautta.

Johtava perhostutkija myöntää: ”Evoluutiotutkimus vaatii väistämättä paljon olettamuksia ja päätelmiä ja olisi väärin kuvitella, että ymmärrämme perhosten evoluution kulun.”

Hän jatkaa sanoen (korostus minun): ”Kaikki, mitä voimme sanoa, on, että tähän mennessä tehdyt tutkimukset ovat enimmäkseen johdonmukaisia sen ajatuksen kanssa, että evoluution prosessit ovat sattuman ja valinnan jatkuvaa vuorovaikutusta... perhoset vain ovat tarpeeksi hyviä pärjätäkseen.”⁹

Niinkö? Nykyajan ihminen ylpeilee kyvyllään suunnitella kiinteä siipisiä lentokoneita, jotka luovat nostovoiman suurin ponnistuksin ja kustannuksin. Kuitenkin Luoja on suunnitellut jotain paljon hienostuneempaa, mikä saa kaikki perhoset käyttämään joustavia siipiään tehokkaaseen nosteen tuottamiseen sekä siiven ylös- että alaslyönnillä, ilman ympäristön saastuttamista. Ja kuin lisäbonuksena ne voivat monistaa itsensä, toisin kuin ihmisten tekemät lentokoneet. Kuitenkin, oman naturalistisen ajatusmaailmansa mukaan johdonmukaisesti, evolutionistit ovat pakotettuja väittämään, että perhoset ”vain ovat tarpeeksi hyviä pärjätäkseen”.

Nämä ihmeen kestävät olennot ovat selvinneet syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta ja lukemattomista ihmisten aiheuttamista muutoksista elinympäristössään ja silti ne jatkavat menestystään hämmästyttäen ihmiskuntaa. Ajatteletko vielä, että perhoset vain ”lepattavat siivillään” vai voitko nähdä kirkkaammin Jumalan luovan kädenjäljen?

Hämmästyttävä suunnitteluvalikoima

Yksi erityinen perhosen siiveniskun muoto, paremmin tunnettu nimellä ”suppilonmuodostus”, vie luovan suunnittelun uusiin ulottuvuuksiin. Tässä keskitymme siihen, mitä tapahtuu heti sen jälkeen, kun siivet pysähtyvät alaslyönnin lopussa.

Siipien kärjet koskettavat toisiaan vain hieman ylöslyönnin alussa: tämä hetki on alaslyönnin avautumisvaiheen peilikuva. Sitten ylöslyönnin edetessä kaksi erillistä taivutusvoimaa alkaa samanaikaisesti vaikuttaa siivissä – yksi siiven jännettä¹⁰ pitkin siiven etureunasta takareunaan ja toinen 90 asteen kulmassa edelliseen.

Nämä kaksi voimaa vetävät siipeä suppiloksi: etureunat muodostavat suppilon suun ja takareunat suippenevan vartalon. Kun suppilo suurenee, ilma virtaa suppilon suuhun ja takasiipien tiiviys ylläpitää virtausta.

Suppiloefekti toimii, kunnes siivet erkanevat: sillä hetkellä, kun ilma vuotaa siipien kärkien ohi, efekti on poissa. Lisäetuna perhoselle on se, että siihen siipien syklin vaiheeseen mennessä suppilo on tehnyt tehtävänsä; siivet liikkuvat nyt tarpeeksi nopeasti, että tavallinen aerodynamiikka ottaa vallan ja luo tarvittavan nostovoiman.

PATRICK CLARKE
Kirjoittajalla on ollut lapsuudesta saakka suuri kiinnostus muinaista Egyptiä kohtaan. Hänen erikoisalaansa ovat faaraoiden haudat Kuninkaiden laaksossa: niiden arkkitehtuuri, taide ja tuonpuoleiseen liittyvät tekstit. Tällä hetkellä hän asuu perheineen Ranskassa.