Luominen

David F. Coppedge

Uusien ja tarkempien menetelmien ansiosta ihmiskunta voi nyt vastata perustavaa laatua olevaan kysymykseen: Onko muilla tähdillä [kuin auringollamme] planeettoja? Luonnonfilosofit ovat miettineet tätä kysymystä vuosisatoja. Johannes Kepler kuvitteli muiden planeettojen asukkaita kirjassaan The Dream, jota pidetään ensimmäisenä tieteiskirjallisena teoksena. Nykyajan tiedemiehet pystyvät lopulta siirtymään tieteiskuvitelmista totuuteen. Vastaus on: Kyllä, muilla tähdillä on planeettoja. Luomiseen uskovat (kuten myös evoluutioon uskovat) kysyvät tämän jälkeen: Mitä tämä tarkoittaa maailmankuvallemme?

Ensimmäiset tällaiset planeetat löydettiin huojumisilmiön perusteella: keskustähtiään kiertäessään planeetat ikään kuin kiskovat niitä saaden niissä aikaan vähäistä, mutta havaittavissa olevaa huojuntaa. Myöhemmin Kepler-avaruusluotaimeen kehitettiin ns. kauttakulkuilmaisin. Kun planeetat kulkevat keskustähtiensä editse, voidaan niistä tulevan valon voimakkuuksissa nähdä pieniä notkahduksia. Näiden mittausten tekeminen on erittäin vaikeaa, mutta suurempien teleskooppien, avaruusluotainten, huipputarkkojen laitteiden ja ohjelmistojen ansiosta on mahdollista havaita planeettoja, vaikka niitä ei voidakaan kuvata suoraan. Nykyisin [vuoteen 2014 mennessä] yli 1 000 planeetan olemassaolo on varmistettu, ja Kepler-luotain on löytänyt 3 600 planeettakandidaattia (vahvistamatonta, mahdollista planeettaa). Lisäksi muista lähteistä on löydetty 192 vahvistamatonta planeettaa.¹

Jotkin ehdokkaat ovat paljastuneet myöhemmin kangastuksiksi.²

Tähtitieteilijöiden yllätykseksi aurinkokuntamme ulkopuoliset planeettajärjestelmät eivät lainkaan muistuta meidän aurinkokuntaamme. Suurin osa tunnetuista eksoplaneetoista [eli aurinkokunnan ulkopuolista planeetoista] on hyvin lähellä keskustähteään olevia kaasujättiläisiä, ”kuumia Jupitereita”, jotka ovat paljon lähempänä tähteään kuin Merkurius Aurinkoamme. Tällaiset planeetat eivät selvästikään ole elämälle sopivia. Päivien tai vain tuntien kiertoajan ja täysin keskustähtiensä kuumuuden ja purkausten armoilla olon takia niiden lämpötilat nousevat erittäin korkeiksi, mikä tekisi ne steriileiksi, vaikka niillä olisikin kiinteä pinta tiheän ja kuuman kaasun alapuolella. Tämä on ollut suuri pettymys evolutionisteille, jotka olettivat löytävänsä planeettoja samassa järjestyksessä kuin omassa aurinkokunnassamme: kiviplaneettoja lähellä ja kaasujättiläisiä kauempana. Vaikka huomioitaisiin ”valintavinouma” (suuret planeetat on helpompi havaita), odotettu rakenne on ollut enemminkin poikkeus kuin sääntö. Tämä opettaa, että yhden otoksen esimerkkitapauksesta (maapallo) ei pidä johtaa trendiä.

Kuumia Jupitereita!

Kuumien Jupiterien löytyminen on tuhonnut evolutiiviset teoriat planeettojen synnystä. Planeettojen syntyteorioita laatineet ajattelivat, että suurien kaasujättiläisten muodostuminen hyvin lähellä keskustähteä on mahdotonta – edelleen perustuen oman aurinkokuntamme järjestykseen. Mystikko Emanuel Swedenborg ja ateisti Pierre-Simon Laplace kehittivät tämän saman yllämainitun yhden otoksen perusteella 1700-luvulla ”tähtisumuhypoteesin” [nebulaarihypoteesi]. Tätä mukailevat myöhemmät teoriat väittivät pystyvänsä selittämään aurinkokuntamme synnyn. Kivimateriaalit, joilla on korkeammat sulamispisteet, muodostuivat lähelle tähteä. Samalla kaasut ja jää, joiden sulamispiste on alhaisempi, tiivistyivät kauempana, niin kutsutun ”jäätymisrajan” ulkopuolella. Jäätymisrajalla tarkoitetaan kehää, jonka ulkopuolella auringon kuumuus on riittävän alhainen, etteivät epävakaat (helposti höyrystyvät) aineet häviä sieltä. Tämä vaikutti sopivan aurinkokuntamme planeettoihin. Komeettojen ajateltiin tulevan kaukaisemmista lähteistä, koskemattomasta jäämateriaalista, joka oli pysynyt auringon syntymästä saakka muuttumattomana. Kaikki tapahtui hyvin hitaasti, miljoonien vuosien kuluessa ns. ”ytimen kasvu” –periaatteella [core accretion].

Tähtisumuiset hypoteesit

Kuumat Jupiterit eivät kuitenkaan ole vapauttaneet ajattelua tällaisista kehyksistään. Tähtitieteilijöille valkeni, että jos kaasujättiläiset muodostuivatkin kauempana [keskustähdestä], niiden täytyy siirtyä nopeasti kohti keskustaa. Kuumien Jupitereiden piti myös muodostua nopeasti, koska niiden raaka-aineet, pöly- ja kaasuvyöt, syöksyisivät kiertoradoiltaan keskustähtiinsä ja tuhoutuisivat muutamassa tuhannessa vuodessa.³

Kun työskentelin JPL:ssä⁴ vuonna 2006, muistan kuulleeni huomattavan tähtitieteilijän, Alan Bossin, luennollaan nolostuneen oloisena puolustamassa ”harhaoppista” planeettojen syntymalliaan. Hän kutsui sitä ”kiekon epävakaisuusteoriaksi”. Se oli ehdotus siitä, miten kaasujättiläiset olisivat voineet syntyä alle tuhannessa vuodessa kuvitellusti pölykiekon materiaalimöykkyjen nopean luhistumisen seurauksena.

Muut tähtitieteilijät ovat haluttomia luopumaan vanhasta nebulaarihypoteesista, vaikka sillä on lukuisat omat ongelmansa. Esimerkiksi läpimitaltaan alle kilometrin kokoisen pölykiekon hiukkaset eivät kasaudu vaan hajaantuvat. Minkä tahansa ”planetesimaalin” (pieniä kappaleita, joiden on ajateltu kasvaneen planeetoiksi) täytyy kasvaa riittävän nopeasti ehtiäkseen imuroimaan kiertoratansa puhtaaksi ennen kuin liike kohti keskustaa alkaa.⁵ Molemmat teoriat näin ollen edellyttävät, että planeetat muodostuvat nopeasti.

Evolutionistien ”alhaalta ylöspäin” -teoriat on selvästi osoitettu vääriksi. Tästä syystä kreationistien tulisi puolustaa ”ylhäältä alaspäin” -planeetansyntymallia. Jumalaan uskoville ei pitäisi olla yllätys, että Jumala loi alussa tähdet kiertolaisineen. Ylhäältä alaspäin -mallia tukee myös termodynamiikan toinen pääsääntö, jonka mukaan asiat pyrkivät jatkuvasti kohti suurempaa epäjärjestystä ajan mittaan.⁶ Sitä me myös näemme: tähtiä ja planeettoja kulumassa loppuun. Joidenkin pölykiekkojen, joiden on ajateltu olevan muodostuvia planeettoja, uskotaankin nykyään olevan tuhoisien yhteentörmäyksien raunioita. Maapallokaan ei selviäisi kauaa ilman Jumalan ainutlaatuista suunnittelua ja huolenpitoa.

Asumiskelpoiset planeetat

Koska evolutionistit haluavat kipeästi todistaa, että elämän synty ja evoluutio on yleistä maailmankaikkeudessa, asumiskelpoisten planeettojen etsintää on lisätty. Mutta edelleenkin havainnot maapallon kaltaisista planeetoista ovat äärimmäisen harvinaisia. Tällä hetkellä Planetary Habitability Labatoryn verkkosivut⁷ listaavat vain yhden maan kokoisen planeettaehdokkaan Kepler-datan tuhansista planeettaehdokkaista. Lisäksi 48 muuta on merkitty ”mahdollisesti asuttaviksi eksoplaneetoiksi”, mutta ne kaikki kuuluvat ”super-Maa” -luokkaan: ne ovat paljon suurempia kuin maa, mikä luo lisää ongelmia asuttavuuteen.

On muitakin tekijöitä, jotka ovat latistaneet toiveita elämän löytymisestä. Ei vielä riitä, että planeetta on tähden ”jatkuvasti asumiskelpoisella vyöhykkeellä” eli säteellä, jolla vesi voi pysyä nestemäisenä. Tähden on oltava vakaassa lepotilassa; siinä ei saa tapahtua suuria roihuja tai liian voimakkaita aurinkotuulia. Planeetan kiertoradan on oltava lähes pyöreä, eikä kaltevuuspoikkeamia [kallistusta, engl. tilt] saa ilmetä. Planeetan on oltava kemiallisesti ja termodynaamisesti vedelle sopiva. Planeetan tähden on oltava kemialliselta koostumukseltaan oikeanlainen, ettei se säteile liikaa ultraviolettivaloa, joka tappaisi elämän planeetalta. Katsotaan, että on olemassa noin tusina tekijöitä, jotka rajoittavat ”asumiskelpoisen vyöhykkeen” koskemaan vain pientä murto-osaa tähdistä.

Oma ongelmansa on, että noin 80 % kaikista tähdistä on punaisia kääpiöitä. Ne ovat kolme kertaa aurinkoamme pienempiä ja kirkkaudeltaan vain tuhannesosan, joten emme näe niitä paljaalla silmällä. Jos planeetta olisi punaisen kääpiön asumiskelpoisella vyöhykkeellä, sen pitäisi sijaita niin lähellä, että se olisi pyörimisliikkeeltään lukittu, eli toinen puoli olisi aina tähteä kohti. Eli toinen puoli paistuisi ainaisessa päivässä, ja toinen jäätyisi jatkuvassa yössä.

Kysymyksiä luomiseen uskovien näkökulmasta

Kun havaintolaitteet kehittyvät, voimme olettaa, että planeettoja löydetään lisää, ja lisää osoitetaan asumiskelpoisiksi. (Tämä ei tarkoita, että ne olisivat asuttuja – vaan ainoastaan asumiskelpoisia.) Tähtitieteilijät toivovat löytävänsä ”bioallekirjoituksia” eksoplaneettojen kaasukehistä: kaasumaisia tai valospektristä löytyviä viitteitä elämästä, joita olisi vaikea selittää ilman elämää ”abioottisesti”. Näitä olisivat esimerkiksi ylettömät määrät metaania tai hiilidioksidia, tai huomattavasti vihreää spektrissä.

50 vuoden epäonnistumisten jälkeen, jotkin SETI⁸-tutkijat yhä luotaavat avaruutta avaruusolioiden radiosanomien varalta. On kuitenkin erittäin kyseenalaista, että mitään sellaista viitettä älykkyydestä vastaanotettaisiin ennakoitavissa olevan tulevaisuuden aikana.

Oletetaan kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, että he löytävät elämää. Mitä tämä tarkoittaisi raamatullisesta näkökulmasta? Se riippuu löydetyn elämän laadusta. Älykäs elämä on pois suljettu, koska tiedämme heprealaiskirjeen kohdan 9:24–26 perusteella, että Jeesus kuoli – ihmiskunnan syntien tähden – kerran ja vain kerran. Hän ei tullut ”uhratakseen itseään monta kertaa” maailman (eli maailmankaikkeuden) luomisesta lähtien. Raamatussa ei ole missään mitään vihjettä, että Jeesus olisi tullut lihaksi ainoankaan muun olennon syntien puolesta. Tästä syystä on erittäin epätodennäköistä, että ulkoavaruuden olioiden älykkyyttä (toisin kuin langenneita enkeleitä esittämässä ulkoavaruuden olioita) koskaan löydettäisiin.⁹ Entä ei-tunteva, esimerkiksi mikrobielämä? Vaikka sitä ei voidakaan täysin sulkea pois, on kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että mikrobielämää olisi olemassa. Koko luominen näyttää kohdistuneen maanpäällisen ihmiskunnan ympärille ja kasvit ja eläimet ovat osa elämämme tukijärjestelmää.

Kaikki elämä on älykkäästi suunniteltua. Vain ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, langennut syntiin ja on pelastuksen tarpeessa. Jeesus tarjosi armon ainoastaan ihmisille ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Todistamattomat arvelut muiden planeettojen elämästä voivat olla hauskoja, mutta lopulta turhia. Tiedämme varmasti sen, mitä meidän tarvitsee tietää: että Jumala on tarjonnut huippuhienosti suunnitellun planeetan meidän fyysisten ja henkisten tarpeidemme täyttämiseksi.¹⁰

DAVID F. COPPEDGE
työskenteli JPL (Jet Propulsion Laboratory) -laboratoriossa järjestelmäylläpitäjänä Cassini Mission to Saturn -projektissa vuodesta 1997 vuoteen 2011 ja oli tiiminsä johtava järjestelmäylläpitäjä yhdeksänä noista vuosista.