Luominen artikkeliarkisto

Jonathan Sarfati

Vuonna 2009 tuli kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin (1809–1882) syntymästä ja lukuisa joukko ateisteja piti tietoisesti huolen siitä, että asia tuli huomatuksi. He saivat kuitenkin kilpailijoikseen niitä, jotka halusivat nimetä vuoden 2009 ”Kansainväliseksi tähtitieteen vuodeksi”, koska samana vuonna tuli kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun Galileo Bonaiuti de’ Galilei (1564–1642) – tunnetaan yleisesti vain etunimellään – ensimmäisen kerran käytti kaukoputkea. Jotta eivät jäisi huonommiksi, ateistit ovat pitkään käyttäneet Galilein tarinaa esimerkkinä ”tieteen ja uskonnon ristiriidasta”. Mutta mitä sanovat tosiseikat ?¹

Ei ”tiede vastaan uskonto”, vaan ”tiede vastaan tiede”

Monet tieteen historioitsijat ovat dokumentoineet, että ensimmäisenä Galileota vastusti tiedeyhteisö, ei kirkko. Tuon ajan vallitseva ”tieteellinen” käsitys perustui Aristoteleen ja Ptolemaioksen maakeskiseen teoriaan, jonka mukaan maapallo oli maailmankaikkeuden keskus, jota muut taivaankappaleet kiersivät monimutkaisia ratoja pitkin. Tämän alkuperä on pakanallisessa filosofisessa järjestelmässä.²

Galileo haastoi tämän käsityksen tukemalla Kopernikuksen aiemmin esittämää ajatusta, että Maa kiertää Auringon ympäri, eli heliosentristä, aurinkokeskistä maailmankuvaa.³ Ja hyvin samalla tavalla kuin kehitysopin kannattajat nykyään, aristoteelinen tiedeyhteisö reagoi raivoisasti. Kuten Arthur Koestler kirjoitti:

”Yliopistoissa oli olemassa erittäin vaikutusvaltainen aristoteelisten miesten joukko, jonka vihamielisyys Galileoa kohtaan ei koskaan hellittänyt […] Uusi idea uhkaa kahdella tavalla akateemisia keskinkertaisuuksia: se vaarantaa heidän oraakkelimaisen auktoriteettinsa sekä herättää syvempää pelkoa siitä, että koko heidän kovalla työllä rakentamansa intellektuaalinen rakennelma saattaa romahtaa. Akateemiset takametsien miehet olivat älymystön kirouksena [...] Juuri tämä uhka – eivät piispa Dantiscus tai paavi Paavali III – oli tuominnut kaniikki [tarkoittaa katolisen kirkon työntekijää, suom. huom.] Koppernigkin (eli Kopernikuksen) olemaan vaiti lopun ikäänsä.”

”Ensimmäinen vakava uskonnolliselta pohjalta noussut hyökkäys kopernikaanisuutta vastaan ei sekään tullut papistolta, vaan maallikon toimesta – kukapa muukaan oli kyseessä kuin delle Colombe, kiihkeämielisen aristoteelisen liikkeen johtaja.”⁴

Kirkko oli aluksi melko avoin Galileon ajatuksille

Osoituksena siitä, että kyseessä ei ollut pääasiassa ”uskonto vastaan tiede”, esitti huipputeologi kardinaali Robert Bellarmine esimerkin kirkon aikaisemmasta asenteesta. Hän totesi olevan ”erinomaisen järkevää” väittää, että Galileon malli oli matemaattisesti yksinkertaisempi, ja:

”...jos olisi olemassa aito todiste siitä, että Aurinko on maailmankaikkeuden keskus, että Maa on kolmannella kiertoradalla ja että Aurinko ei kierrä Maata, vaan Maa kiertää Aurinkoa, meidän olisi suurella varovaisuudella selitettävä Raamattua niiltä osin kuin se näyttäisi opettavan toisin ja meidän olisi ennemminkin myönnettävä, että emme ole ymmärtäneet heitä, kuin julistaa vääräksi mielipide, jonka on todistettu olevan oikea. Mutta en usko tällaisia todisteita olevan, koska niitä ei ole minulle esitetty.”⁵

Galileo ei ollut varsinaisesti todistanut havaintojaan tuohon aikaan – itse asiassa hänen paras ”todisteensa”, joka liittyi vuoroveteen, tiedetään nykyään virheelliseksi. On epäreilua tuomita kirkko sellaisen tiedon perusteella, jota heillä ei tuohon aikaan voinut olla käytettävissä.

Galileon oma osuus tuomioonsa

Valitettavasti Galileo oli paljolti oman ylimielisyytensä ja loukkaavan kirjoitustyylinsä, kuten myös epäonnisten ihmissuhteidensakin uhri. Galileolla oli ollut hyvä ystävä, Maffeo Barberini, tuleva paavi Urbanus VIII (1568-1644), joka oli suuresti ihaillut Galileon töitä, ja ajatteli samalla tavoin itsestään suuria. Tämä keskinäisen kehun kerho sai kuitenkin katkeran lopun vuonna 1632, kun Galileo kirjoitti klassikkoteoksensa Dialogi kahdesta suuresta maailmanjärjestyksestä (Dialogo sopra i due massimi sistemi del mondo). Tämä oli kuvitteellinen väittely maakeskeisestä ja ”geokineettisest䔳 systeemistä. Ensimmäistä puolusti hölmöksi kuvattu Simplicio-niminen roolihenkilö ja Urbanus tunnisti omia argumenttejaan Simplicion suussa. Urbanus raivostui, koska koki läheisen ystävänsä pettäneen hänet, ja hän oli se, joka käynnisti oikeudenkäynnin, kun taas inkvisiittorit olivat ilmiselvästi välinpitämättömiä.

Myöskään Galileon oma ylimielisyys muita tähtitieteilijöitä kohtaan ei auttanut, kuten esim.: ”Et voi mitään sille, Mr. Sarsi, että vain minulle yksin suotiin oikeus tehdä uusia tähtitaivaan löytöjä eikä mitään kenellekään muulle. Tämä on totuus, jota ei pahansuopuus eikä kateus voi estää.”⁴

Kirkon kömmähdys

Valitettavasti, tiedeyhteisön harhaanjohtamana, kirkko yritti sovittaa silloista maakeskeistä mallia pyhiin kirjoituksiin, vaikka Raamattu ei sellaista opeta, kuten tuonnempana osoitetaan. Näin he tekivät itse asiassa saman virheen kuin tämän päivän seurakunnat, jotka yrittävät sovittaa modernin ”tieteen” lempiajatuksia evoluutiosta ja pitkistä aikakausista Raamattuun.⁶ Tähän kuului Psalmien kaappaus tieteellisen mallin airueeksi, vaikka Psalmit ovat selvästi runoutta (eivät historiallista kerrontaa kuten 1. Mooseksen kirja), eikä niitä milloinkaan tarkoitettu käytettäväksi kosmologisen mallin perustana.⁷

Tarkastelkaamme esimerkiksi Psalmia 93:1–2: ”Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju. Sinun valtaistuimesi on vahva aikojen alusta, hamasta iankaikkisuudesta olet sinä.” Tässä sama heprean sana (ןוכ kôn) on käännetty sekä ”pysyy lujana” että ”on vahva” (eli varma, vakaa, kestävä, ei siis välttämättä paikoillaan oleva tai liikkumaton). Samoin samaa heprean sanaa ”horjua” (טומ môt) käytetään myös Psalmissa 16:8: ”...minä en horju.” Tuskin edes skeptikot syyttäisivät Raamattua tässä siitä, että sen mukaan Psalmin kirjoittaja olisi juuttunut paikoilleen! Psalmisti tarkoitti, että hän ei eksy tieltä, jonka Jumala on hänelle osoittanut. Niin myös se, että ”maanpiiri pysyy lujana, se ei horju” tarkoittaa, että se pysyy vakaasti kiertoradallaan, johon Jumala on sen asettanut.

”Valitettavasti tiedeyhteisö johti kirkkoa harhaan”

Tämä on sopusoinnussa myös fysiikan kanssa. Kaikki liike kuvataan suhteessa johonkin viitekehykseen. Ja mikä tahansa voidaan valita. Raamattu yksinkertaisesti käytti maata viitekehyksenä, samoin kuin mekin nykyisin. Jopa nykypäivän tähtitieteilijä pyytää sinua ennemminkin ”katsomaan kaunista auringon nousua” kuin ”havaitsemaan Maan pyörineen paikkaan, jossa sen pinta osuu auringon valonsäteen kohdalle”. Ja kun me puhumme ”pysähtyneestä” autosta, niin me tarkoitamme pysähtymistä suhteessa Maan pintaan. Vain saivartelija huomauttaisi, että itse asiassa Maan pyörimisliikkeen vuoksi auton nopeus on 1670 km/h⁸ ja lisäksi sen kiertonopeus Auringon ympäri on 108 000 km/h ja Linnunradan keskuksen ympäri 900 000 km/h. Liikenteen nopeusrajoitukset on selvästikin asetettu suhteessa Maan pintaan.

Maakeskistä ylimielisyyttä?

Monet antiteistit ylistävät Galileota ihmisen poistamisesta maailmankaikkeuden keskuksesta ja siten parantaneen ihmistä vaivanneen ylimielisyyden. Tyypillinen esimerkki on fyysikko Lawrence Krauss, joka sanoo: ”Galileo poisti meidät maailmankaikkeuden keskipisteestä: voiko meitä enää kohdata suurempi pudotus?”⁹

Tämä kuitenkin osoittaa täydellistä tietämättömyyttä historiallisista asiayhteyksistä. Vanha maakeskinen näkemys ei ollut mitenkään mieltä ylentävä. Pitkään kirkon historiassa keskusta pidettiin alimpana mahdollisena paikkana. Alimpana oli Tuonela Maan keskuksessa, toiseksi pahin paikka oli ihmisen asuinsija Maan pinnalla, melko turmeltunut verrattuna taivaan täydellisyyteen. Mitä kauempana keskuksesta, sitä lähempänä ajateltiin olevan taivasta.

Maan lähellä olevaa Kuuta pidettiin välietappina. Aurinko oli korkeammalla tasolla ja planeetat radoillaan, viidennestä ja katoamattomasta alkuaineesta [quintessence, asian olennaisin ydin kaikessa puhtaudessaan, suom. huom.] luotuina, olivat melko hyviä, mutta eivät läheskään niin ylistettyjä kuin kaukaiset kiintotähdet, kun taas taivaankannen kuvattiin olevan jopa tähtienkin takana ja Jumalan valtakunta oli vielä senkin tuolla puolen.

Niinpä Maan poistaminen keskuksesta merkitsi keskiajalla sen ylentämistä eikä alentamista.¹⁰ Galileon havaitsemat auringonpilkut vasta järkyttivätkin kirkonmiehiä, koska ne murensivat ajatuksen taivaallisten kohteiden täydellisyydestä.

Galileo ei hylännyt uskoaan

Jopa antiteistinen aikakausilehti New Scientist myöntää, että ”Galileon löydöt eivät millään tavalla horjuttaneet hänen katolista uskoaan” ja lehti pohtii, voiko tämä seikka vähentää Galileon suuruutta tiedemiehenä.⁹ Kuten olemme nähneet, Galileo ainoastaan seurasi Nikolaus Kopernikuksen (1473–1543) viitoittamaa tietä, ja Kopernikus itse oli katolisen kirkon työntekijä (kaniikki). Johannes Kepler¹¹ (1571–1630) sai Galileon teorian yhteensopivaksi havaintojensa kanssa keksittyään, että planeetat kiertävät ellipsin muotoisia ratoja, ja lausui kuuluisat sanansa, että hänen tieteellinen tutkimuksensa oli ”Jumalan ajatusten ajattelua”. Sir Isaac Newton¹² (1643–1727), joka löysi liikelait ja gravitaatiolain kaiken tämän selittäjäksi, kirjoitti enemmän Raamatun historiallisuutta puolustavia tekstejä kuin varsinaisia tieteellisiä julkaisuja. Ja huomaa, että nämä kaikki neljä olivat nuoren maailman kreationisteja!¹³

Johtopäätös

Dr. Thomas Schirrmacher kirjoitti erinomaisen yhteenvedon Journal of Creation -julkaisun artikkelissaan: ”Vastoin yleistä uskoa Galileo ja kopernikaaninen malli otettiin hyvin vastaan kirkon virkamiesten parissa. Galileo oli oman ylimielisyytensä, kollegojensa kateuden ja paavi Urbanus VIII:n politiikan uhri. Häntä ei syytetty Raamatun kritisoimisesta, vaan paavillisen käskyn noudattamatta jättämisestä.”¹⁴

Ja kuten olemme osoittaneet, näiden kahden mallin välisessä erossa oli kysymys pelkästään viitekehyksistä (ks. laatikko sivun alaosassa).

Lopuksi väite, että Galileo nöyryytti Maata poistamalla sen keskusasemastaan, on itse asiassa täysin päinvastoin ajatellen sitä, miten tuon ajan ihmiset asiasta ajattelivat.

Suhteellisuus vs Galileo-myytti

Huippukosmologi Sir Fred Hoyle (1915 – 2001) selitti modernin fysiikan osoittavan, että kiista oli myrsky vesilasissa:
”Kahden kuvan välinen suhde (maakeskeisyys ja Maan liikkuvuus) kutistuu pelkäksi koordinaatin muutokseksi ja Einsteinin teorian keskeinen periaate on, että kumpikin kahdesta tavasta tarkastella maailmaa, niistä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa koordinaatiston muutoksen kautta, ovat täysin samanarvoisia… Tänään emme voi enää missään fysikaalisesti merkityksellisessä mielessä sanoa, että kopernikaaninen teoria on ´oikea´ ja ptolemaiolainen teoria on ´väärä´”.¹

1. Hoyle F., Nicolaus Copernicus, Harper & Row Publishers, New York, USA, pp. 87-88, 1973.

JONATHAN SARFATI, Filosofian tohtori
Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta (Victorian yliopisto, Wellington, Uusi-Seelanti). Hän on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista. Sarfati on entinen Uuden-Seelannin shakkimestari. Hän työskentelee Creation Ministries Internationalille (Australiassa vuosina 1996-2010, tämän jälkeen Atlantassa, USA:ssa).